Tasan viikko sitten käytiin Äppösen kanssa moikkaamassa Äppön isoveikkaa Myrskyä Haukiputaalla. Koirien jälleennäkeminen pitkän tauon jälkeen oli riemukas ja koiramainen lystinpito jatkui yhteisellä metsälenkillä.

Äppö ja Myrsky

Myrsky jouti välillä tuumailemaankin

Maneesilla

Treenien ohjausvuoro oli Jossulla ja treenattiin etenemistä, yhteispeliä (hallintaa/kuuliaisuutta/leikkiä/asennetta) ja luonnollisesti omaa ohjausta. Itsenäisesti tehtävinä harjoituspisteinä oli valssausharjoitus aidoilla sekä pujottelu eri kulmista (pujottelulle tultiin joko renkaalta, keinulta tai pussilta).
Summasummarum Jossun sanoin Äppön menemiseen tarvittaisiin vähän sikamaista röyhkeyttä ja sen allekirjoitan. Muutaman kerran ollaan agitreeneissä sellaista menemisen meininki menoa saatu maistaa joten mahdollista se on hyvinkin. Poikkeuksetta näissä "meno tuntui hyvältä" tilanteissa Äppön asenteesta on löytynyt kunnon taisteluhenkeä ja oma meneminenkin on ollut sujuvampaa ja tsemppaavampaa. Nyt vain asennetta, asennetta ja keskittymistä ohjaamiseen ja kannustamiseen. Oma ohjaustyylini olisi ahdottomasti saatava sujuvammaksi koska töksähtävät odottamiset ja pysäytykset (vartalokielellä) lannistavat Äppöä selvästi. Sikailun treenaaminen on minulle ja Äppölle tuttua puuhaa hakutreeneistä, jossa tarvittava sikauluasenne on löytynyt. Eiköhän me löydetä se agiliitoonkin. Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki...

Tokottelut

Tokotreeneissä harjoiteltiin seuraamista, hyppyä, luoksetuloa ja seisomista. Seuraamisessa tehtiin lyhyitä juoksupyrahdyksiä, joista otettiin pysäytykset. Homma onnistui kun Minnan ohjeesta annoin koirallekkin mahdollisuuden pystyä pysähtymään, ennen sitä pysähdyin kuin seinään juoksuvauhdista (järki hoi äly älä jätä). Hyppytreenissä Äppö lähtee nyt napakasti ensimmäisellä käskyllä ja käskystä seisominenkin onnistui hypyn takana. Seisomistreenit ovat siis tuottaneet toivottua tulosta eikä liikkeestä seisomisessakaan tarvita enää vartaloapuja ;-) Hienoiseksi ongelmaksi muodostui tällä kertaa harjoiteltu paluu seisovan koiran luo, jonka tein voisiko sanoa suorastaan "tyrmäävästi" ja sain koiran liikehtimään epävarmasti. Minnan ohjaama hienovaraisempi lähestyminen tepsi heti joten kotiläksynä harjoittelen hienovaraista ja luonnollista lähestymistä. Luoksetulossa saisi olla enemmän poweria joten sitä siis harjoittelemaan.
Kotiharjoitteluna ollaan kävelylenkkien yhteydessä harjoiteltu seisomista ja minun paluuta koira viereen eikä siinä ole mitään ongelmaa kunhan muistan olla tekemättä amatsonityrmäyslähestymistä vartalollani. Seuraamista ollaan otettu aina lenkkien yhteydessä vaihtelevia pätkiä (matkaa, tempoa. pysäytyksiä ja käännöksiä vaihtelevasti). Eilen vein Joonatanin jalkapallotreeneihin Kaukovainion koululle ja pojan 1,5 tunnin treenien ajaksi painelin Haukkukeitaalle lenkille ja treenaamaan. Ensin lenkkeiltiin itsemme lämpimiksi ja sitten kävin ihan kentällä ottamassa seuraamista. Täytyy tunnustaa, että enpä nyt ihan heti muista milloin ois tuntunut niin hyvältä. Äppö seuras oikealla kohdalla, käännökset ja pysähdykset oli napakat. Herttileijaa, mehän ainakin hetkellisesti osataan tää jutska ja Äppö sai painella narupallon perässä sydämensä kyllyydestä. Hyvät fiilikset!


Keskiviikon kaatuiluliidot

Agikurssilla Sottan kanssa päästiin tekemään mukavia ohjausharjoituksia putkista ja aidoista muodostuvilla radan pätkillä. Putket imee Sottaa kivasti, mutta aidoilla Sotta tarvitsee vielä nenusta viennin. Sottan kanssa on hauska puuhastella kun se näyttää olevan siellä hallissa vain ja yksin minun kanssa, ei sitä kiinnosta muut koirat tai niiden tekemiset vaan puuhastelu akan kanssa on sitä ykköshommaa. Pidemmillä treenipätkillä Sotta väsähtää helposti, tuollaisen ruhon hallinta ei ole pikkukoiran aivoille ihan kevyttä puuhaa. Ohjausharjoitusten lisäksi harjoiteltiin pituushyppyä, A:ta ja keinua. Pituushyppy menee komeasti ja A:lle Sotta menee todella innokkaasti tehden ohjattuna kauniin alastulon. Keinu ja etenkin sen liikkuminen (vaikka Minna varmisti hidastamalla keinun alasmenoa) oli Sottalle vielä liian vaativa eikä makkaran suuri voima ja minuun nojautuminen auttaneet Sottaa onnistumaan ihan maaliin asti vaikka pariin otteeseen oltiin siinä hilkulla. Loppuviimein luovutin kun Sotta pomppasi keinulta niin, että kaatua mätkähdin toinen polvi edellä maahan ja siitä selälleen köllöttämään  pitkin pituuttani. Kaatumiseni oli harmiton ja siitä selvittiin ihan käkätyksen voimin. Ennen minua kurssikerralla ehdittiin nähdä toinenkin kaatuminen ja siitä vastasi yllättäin pikkusiskoni Riikka, jonka Raffe taklasi komeasti radalla yhdelle aidalle kaartamisen yhteydessä.
Keskiviikon kaatumiset eivät suinkaan jääneet näihin agiliitotreeneihin vaan illalla kotona siirtyessäni huoneesta A huoneeseen C valaisemattoman huoneen B kautta kompastuin matolla makaavaan Äppöön ja lensin suoraan vasemmalle polvelleni, joka on vieläkin kohtalaisen muhkea ja mustelmainen, käyttökelpoinen kuitenkin. Onni onnettomuudessa, että Äppö säilyi ylityksestään vammoitta ;-)
Melekosta koheltamista tää mun elo on. Toivottavasti pysyn tämän illan maneesitreenit pystyssä.