Vuodesta toiseen

Juminu näköjään joulu päälle täällä mun blogissa. Eilissä päivin paha Nuutti vei joulun rippeetkin ja nyt on aika saattaa blogikin pois jouluajasta.

Mennään ulkona

Lenkkimaiset hivelevät silmiä

Oikeasta, aidosta, rehellisestä talvesta meillä on nautittu niin hurjasti ettei edes pakkasista olla uskallettu valittaa sanallakaan. Talviulkoilusta on otettu kaikki irti heti alusta lähtien ja menopeleinä on ahkerassa käytössä olleet apostolin kulkupelien lisäksi potkukelkka, mäenlaskuvälineistö, sukset ja luistimet. Koirien kanssa on tarvottu umpihankee, potkukelkkailtu ja käveleskelty siellä sun täällä mahdollisimman monipuolisesti. Hyvin on molossineidot menossa mukana jaksaneet touhuta eivätkä pienet kolhutkaan ole menoa hidastaneet. Sotta nimittäin loukkas taas kyntensä joulun alla (tismalleen samanmoinen vahinko sattui viime talvenakin juuri samoihin aikoin) takametsän myyränkoloja tonkiessaan . Kynsi halkes silleen poikittain, nyt toisen etukäpälän kynnen ”katto” on irronnut ja kynsi on silleen iljettävästi vereslihalla. Tämä kolhu ei Sotan menohaluja ole hidastanut eikä näytä koiraa vaivaavan, joten hoitona on entisen kynsivaurion keinot; putsausta Betadinella päivittäin ja suojaus (tassuside) pöpövaarallisiin sisätiloihin mentäessä. Toisena kolhuna Äppön nivelrikko muistutti olemassa olostaan viime sunnuntaina kun mulla vähän mopo karkas käsistä upeassan talvisäässä ja tehtiin aivan liian pitkä lenkki kovalla alustalla. Itse lenkin Äppö kulki kuin unelma, mutta kotona levähdyksen jälkeen ontui vasenta etustaan . Annoin Äppölle kipulääkettä parina päivänä, ontuminen loppui onneksi yhtä pian kuin alkoikin ja sittemmin olalan menty taas sujuvin askelin. Tais olla kuitenkin muistutus paikallaan ja nyt muistan (toivottavasti pitkään) purkaa hurjimmat lenkkeilyhimoni tuonne hiihtoladuille ihan itsekseni.

Tallustellen varmasti

Katollaan suksettimien kanssa

Lumi-uimassa

Treenitään

Treenirintamalla ysivuoden rippeet oli aikasta hiljasta (latailtiin energiaa kymppivuodelle). Koiran käyttäytymistä ja kouluttamista koskevaa kirjallisuutta lukea ahmin menemään puolestaan aikalailla. Varmaan sen innoittamana koirien käyttäytymistä ja touhuilua on tullut katsottua ja tutkailtua taas hieman eri silmällä. ”Mutusti” olen tullut siihen tulokseen, että tämä ei ole laisinkaan huono asia. Pohtiminen on aina paikallaan ja taas muistaa olla tiettyjen asioiden kanssa huomattavasti jämäkämpi ja mustavalkoisempi.

Vuoden alusta meidän omalla porukalla on ollut tiistaisin ihka oma koulutusvuoro lämpimissä hallitiloissa ja se on tuntunut luksukselta se. Ekalla kerralla otin mukaani vain Äppön ja treenittiin tokon perusasioita (seuraamista, jääviä ja noutoa). Pikkasen oli sellaista himmailun meininkiä ilmassa, ei tainnut olla kummallakaan riittävää intensiteettiä hommaan. Tais mennä ihan ihmettelyksi ja raportoinniksi tuo eka kerta. Tokalla kerralla hommissa oli ihan eri meininki kun keskityin paremmin. Äppö teki hommia just niin hyvin kuin sille on opetettu ja meininki tehdä oli varsin tomera. Hieno Äppö! Sottaakaan en malttanut toisella kerralla kotio jättää vaan tein kynnelle sellaiset suojausviritykset (tassuside + pari sukkaa), että pitäis pöpöjen pysyä loitolla. Halliin mentäessä Sotta näytti siltä ettei meinaa nahoissansa pysyä, mutta tuttujen koulutusjuttujen myötä keskittyminen löytyi ja Sotta oli oikeestaan aika mahetsu. Koulutustilanteissa Sotta pursuaa innokkuutta ja yrittää niin touhuissaan kaikenlaista (välillä mennee kyllä överiksikin). Täytyy sanoa, että puuhastelu tällaisen koiran kanssa saa oman mielen hykertelemään.