Käpälähaaveri

Eilissä päivin oli pyhä tarkoitus aloittaa tokotreenaus Sotan kanssa, mutta kuinkas sitten kävikään... Töistä tullessani painelin takametsään ulkoiluttamaan koiria, jotka touhottivat siellä tuhannen riemuissansa lumen alaisen maailman innoittamina. Palattuamme kotipihalle huomasin jostakin tulevan verta ja hieman tutkimustyötä tehtyäni löysin tulolähteenkin, Sotan oikean etukäpälän yhdestä polkuanturasta oli palanen pois. Liekö joku myyrä hermostunut Sotalle jahtauspuuhista Silmänisku vai mitä lie sattunut? Joka tapauksessa haaverikohta tarvitsi puhdistusoperaation ja tassusidoksen eikä sitä kannattanut ihan heti ärsyttää joten siirsimmä suunnitellun treenisession tuonnemmaksi.

Joskus muinoin tuli tassusidoksen tekemistä harjoiteltua oikein urakalla Fonun "säärihaavaa" hoidellessa. Mitä ilmeisimmin tuo sidoksen tekotaito oli jäänyt johonkin selkäytimen syövereihin koska eilen värkkäämäni sidos on pysynyt napakasti paikoillaan ja vaihdoin sen vasta tänään lenkkikeikan jälkeen. Haava näytti siistiltä, mutta aika syvä se on ja pirullisessa kohdassa. Sottaa ja Sotan menoa haaveri ei näy haittaavan joten ei muuta kuin uutta tassusidetta värkkäämään ja ulos treenibaanalle vaan. Jos se kestää tuon kokoisen elukan metsässä riehumisen niin kestää se kyllä pienen aivojumpankin.

Äppö hierojan käsissä

Eilen Äppönen pääsi naatiskelemaan hierontakäsittelystä ja koiran ilmeestä päätellen lihashuolto teki eetwarttia. Iloisena näin omin silmin ettei "iskiashermopiste" aiheuttanut enää minkäänlaista sätkyilyä. Tokihan sen on nähnyt täällä kotosalla koiran olemuksesta ja liikkumisestakin, laminaateilla kävellään jo rennosti ja kaikki liikkuminen on rennomman näköistä. Ilman jumeja ei tälläkään kertaa kuitenkaan päästy, selän molemmin puolin löytyi käsiteltäessä lihaskireyttä ja pakaralihakset olivat pinkeinä. Hieronnan ansioista nuo jumipaikat saatiin "auki" ja nyt jatketaan kuntokuuria letkeillä lihaksilla ja toivotaan, että Äppön lihakset pysyy vetreinä. Koiran lämpimänä pitämisen, lämmittelyn ja venyttelyn merkitys kasvaa kasvamistaan. Tänään päästäänkin  pitkästä aikaa maneesille tottistelemaan ja ihan varppina muistetaan alku- ja loppuverryttely. Venyttelemisiin!