Viime viikolla aloitin molempien koirien kanssa kurssit Minnan Koirakoulussa. Äppön kanssa käydään tiistai-iltaisin kilpatokokoulua ja Sottan kanssa tavataan agiliitoaakkosia oman pienryhmämme alkeiskurssilla keskiviikkoiltaisin. Ompahan jotakin järjellistä ohjelmaa pimeiksi syystalvi-illoiksi.

Äppö lähdössä lentoon

Tiistaina päästiin Äppön kanssa näyttämään missä tokourallamme oikein mennään jotta Minna saisi jonkinlaisen käsityksen asiasta. Tunnin alkuun lämmiteltiin ja viriteltiin koiruudet tunnelmaan leikkien. Leikin ohessa otettiin perusasentoa ja lyhyitä seuraamispätkiä, joista koira palkattiin lelulla. Äppön vire ailahteli tuossa alussa ja suoriutuminen hommista oli myös sitä luokkaa, jotta välillä mentiin ihan jes-meiningillä ja toisinaan sitten taas ei menemisen meiningistä ollut tietoakaan. Kuten jo niin monasti aiemmin on todettu niin todettiin nytkin, että koira edistää ja minun tehtäväni on tehdä päätös hyväksyäkö tuo edistäminen vai aletaanko työstämään toden teolla sitä oikeaa paikkaa???? Siinäpä pohdittavaa ja pähkäiltävää sitten riittääkiin. Tunti jatkui perusasentoharjoituksilla, "spurtteilla" seuraamisen yhteydessä, luoksepäästävyysharjoituksilla, maahanmenotreeneillä ja ehdittiinpä ottaa lyhyt paikallaolokin. Perusasentoharjoituksemme huvittivat jostain kumman syystä Minnaa, joka naureskeli aina meidät ohittaessaan. Vähitellen minullekkin paljastui, että perusasentoon itseään vääntäessään Äppö tällää ihmeellisesti oikean eturaajansa minun vasemman jalkani eteen ja istuu siinä sitten silleen somasti jalat levällään ja tapittaa minua silmiin korvat höröllään milloin mihinkin suuntaan osoittaen - "Äppö on kuin lentoon lähdössä" oli Minnan kommentti asennosta. Asennon koomisuuden koko totuus paljastui minulle vasta kun kotona tein perusasentoharjoituksia Äppön kanssa peilin edessä, siinä oli kyllä naurussa pidättelemistä =) Miten koira voikaan näyttää niin huvittavalta ja lentoon lähtevältä. Ja meidän tiimissä Äppö ei suinkaan ole ainoa joka vääntää itseään ihmeellisesti vaan minun vartaloavut tottiksessa ovat suorastaan pakonomaisia. Jostain syystä saatiin kotiläksyksi perusasentoharjoitukset peilin edessä ja asiallisempaa (voisko sanoa maanläheisempää ; )) perusasentoa ollaan yritetty viikko vääntää vaihtelevalla menestyksellä. Itse asiassa uskon ja toivon, että oikean paikan löytyminen perusasennossa edesauttaa myös seuraamispaikkaa. Seuraamisen yhteydessä tehdyt spurttiharjoitukset ryhdittivät mukavasti Äppön menoa. Maahanmenot eivät olleet loistavia, mutta kelvolliset kuitennii. Luoksepäästävyysharjoituksissa "lentoon lähtijä" pystyi kuin pysyikin paketissa vaikka paketin räjähtäminen oli selkeästi aistittavissa koiran olemuksesta. Paikallaolossa Äppö pysyi varmasti ja lipoi tyytyväisenä huuliaan palkan toivossa.
Kotiläksyjä on tehty ja huomisen tuntia odotetaan innokkaasti.

Sottan agiaakkoset

Keskiviikkona aloitettiin "lommottoman" Sottan kanssa agilityn alkeiskurssi kera tuttujen treenikamujen. Samalla kurssilla mukana liitelevät Äppön sisarukset Wilma ja Raffe sekä Noopelirottis, Sallibokseri ja kääkkäneito Ninja omistajiensa kera.
Sottamaiseen tapaan Sotta otti homman tosissaan ja odotti innokaasti mitä tuleman pitää. Koirat lämmiteltiin leikkien ja Sotta saalisti tohkeissaan narupalloa. Ihka ensimmäiseksi sisäänajettiin tarketit matalilla aidoilla, perso Sotta ohjautui hienosti siivekkeiden välistä herkkutarketille. Seuraavana ohjelmassa oli putki ja pussi, jotka Sotta selvitti hienosti. Näitähän me oltiin jo kerran treenattu kun juhannuksena Jossun kanssa testattiin mahtuuko Sotta putkista, hyvin mahtui tuolloin ja hyvin mahtui edelleen. Kontaktiesteiden harjoittelu aloitettiin matalalta ja puomin levyistä lyhyttä laudanpätkää kiivettiin pöydälle ja sieltä alas kontaktit varmistaen. Ekalla kerralla Sottan koivet ei ihan osuneet kohdilleen, mutta nakkinokassa-ohjauksella homma toimi seuraavalla kerralla jo paremmin ja koivet pysyivät siellä missä pitikin. Keinutreeni aloitettiin sitten, että keinu ladattiin herkkuja täyteen ja alasmeno loivennettiin pöydällä. Ensimmäisellä kerralla Sotta ryydloikkas alas kun alusta alkoi liikkumaan ja seuraava kerran onnistuminen varmistettiin entistä vieläkin runsaammin herkuin ja ohjaajan tuen turvin. Tunnin päätteksi pujoteltiin kuudella kepillä ja se osoittautui meille (=minulle) melkein mahdottomaksi tehtäväksi, jostain kumman syystä keppien väli tuntui Sottalle liian pieneltä enkä saanut ohjattua koiraa pujottelemaan keppien välistä. Kun saatiin pari edes jotenkin säädyllistä suoritusta alle niin lopetettiin ja jätin pujottelun opettamisen Sottalle kypsymään päähäni. Säälittävästä pujotteluohjauksesta huolimatta tunti oli hauska ja Sotta nautti tekemisestä ja touhuamisesta täysin siemauksin.