YLEISVAIKUTELMA: Ulkopuolisilta "tarkkailijoilta", ja varsinkin sellaisilta, jotka eivät ylipäänsäkään ymmärrä koirista juuri mitään, kuulet varmimmin spontaanimmat kommentit muffelisi antamasta ensivaikutelmasta. Ne lienevät seuraavanlaisia:

OHOH, MIKÄ TOI ON? Onks toi joku karhu? Siis, K-O-I-R-A, paljonko se painaa? Sehän SYÖ sitten varmaan ihan hirveesti. Miten iso ruokakuppi sillä on? - 3 litraa, 5 litraa? No, näytä nyt, miten iso sen kuppi on. Miten sillä on noin suuri pää...siis tää päähän on aivan valtava....onks tää kuule ihan normaalia että tällä on näin suuri pää? Ja miten se kävelee tolleen... onks noi kuule jotenkin vänkyrät noi sen takajalat...? Kattokaa, miten IHANA koira! Mistä tollasia saa? Ei se kyllä mahtuis meidän autoonkaan...

Mikäli "tarkkailija" ei sano mitään, on hän a) sokea eli näkövammainen b) mykkä eli puhevammainen tai c) pyörtynyt eli taju kankaalla. Todennäköisesti oikea vastaus on c, tai sitten "tarkkailija" on juuri tukehtumaisillaan kokonaiseen juustosämpyläänsä nähtyään elämänsä ensimmäisen ilmielävän muffelin. Sinulla onkin nyt oiva tilaisuus kertoa, että:

Käyttötarkoitus: Muffeli on puhtaasti seurakoira, ja se seuraa sinua - aina ja joka paikkaan mm. keittiöön, jääkaapille ja sieltä taas olohuoneeseen, väsymättä mainoskatkosta toiseen. Se myös pitää sinulle uskollisesti seuraa, kun olet puhelimessa , kun yrität lukea tai haravoida pihalla tai vaikkapa kun olet vessassa. Jotkut muffelit toimivat vahtikoirina, tässäkin yleistyy moderni ETÄTYÖ; muffeli voi vallan hyvin vahtia olohuoneen ikkunasta tiellä tai portin luona liikkujia. Muffelit voivat olla erinomaisia terapiakoiria, sankarikoiria tai vaikkapa vähän isompia sylikoiria, mutta palveluskoira, metsästyskoira, tai edes varsinainen agilitykoira muffeli ei ole. Nykymuffelit ovat esi-isiään suurempia, raskaampia ja lempeäluonteisempia myös siksi että luolakoirat ja vinttikoiratkin oli jo keksitty, maailmasta puuttui enää vain "tajuttoman" kokoinen couch-potatoe, sohvanvaltaaja ja sitähän muffeli on - koko suurella sielullaan.

Koko: siis ainakin XXXL. Pöydänkorkuinen, melko jämptisti. Pää yltää puolisen metriä korkeammallekin nostetut tavarat, silti rotumääritelmässä sanotaan että mitä isokokoisempi sen parempi??? Tavoitteena on kuitenkin että muffeli täyttää oviaukon leveydeltään, mutta ei korkeudeltaan. Sängyn se kyllä täyttää ihan kokonaan, joka suuntaan.

Ominaisuudet: Painava. Tosi painava. Yritäpä siirtää satakiloinen koira keittiön oven kynnykseltä, kun muffelisi "vahtii" siinä kyljellään tai selällään eikä viitsi korvaansa räpsäyttää. Voimakas ja voimakastahtoinenkin se on: koetapa tuupata se paikallisjunan ovesta ulos Pasilan asemalla, jos muffelisi onkin kesken matkan päättänyt, ettei se tänä vuonna sittenkään viitsi osallistua Messarin näyttelyyn.

Erityisominaisuudet: Kuorsaa ... kohtalaisen äänekkäästi (>60 dB?), joskus valveilla ollessaankin, ja ainakin silloin kun telkkarista tulisi jotain suomenkielistä, sinua kiinnostavaa katsottavaa. Öisinhän varmaan nukut eri huoneessa, tai sitten sinulla on erityisen hyvät unenlahjat (tai korvatulpat). Ja kuolaakinhan muffeli - joskus - mutta usko tai älä, siihen(kin) tottuu. Ja ruokahalu muffelilla on tosi hyvä, se syö ihan kaikkea mitä sinäkin suunnilleen kaksi kertaa enempi ja jälkkäriksi vielä mieluusti ison naudanluun, rustoja ja/tai pari siankorvaa. Ja mitä enemmän annat muffelillesi ruokaa ja mitä "massavampi" se on, sitä parempi ruokahalukin sillä on. Olet samassa kierteessä koirasi kanssa, APUVA!! Tätä varmaan tarkoittaa se vanha hokema, että koira ja omistaja alkavat pikkuhiljaa muistuttaa toisiaan... Ruokailutavoiltaan muffelit ovat melkoista "rupusakkia", monessa muffeliperheessä elääkin yksi tai useampia pienirotuisia koiria ihan vaan "rikkaimurina".

Pää:
Muffelihan on ns. "päärotu", jollei muffelilla ole OMAA päätä (ja tahtoa), ei ole koko muffeliakaan. Jo ihan pikku- muffeli tietää luonnostaan, eli sen geeneihin on kirjoitettu, että kun siitä aikanaan KUITENKIN kasvaa niin mahdottoman mukava (2:3) ja niin valtavan suuri otus (1:3), ei sen tarvitse tehdä mitään mistä se ei tykkää (3:5); (suluissa rotumääritelmän mainitsemat ihannemitat). Muffeleiden maailmassa sellaisella sanalla kuin "EI" ei siis ole juurikaan merkitystä. Älä kuitenkaan anna muffelisi huijata sinua tällä (onneksi resessiivisellä) perimällään, vaan "aivopese" sen rodunomainen, siis varsin JÄÄRÄ pää tottelemaan. Tämä muffelin brainwash aloitetaan heti, kun muffeli on päättänyt muuttaa teille asumaan, pesupallo tai mieluummin -pussi täytetään ääriään myöten rakkaudella ja kärsivällisyydellä, niitä aina tarvittaessa lisäten, mukaan vielä päivittäin aimo annos yhdessä oloa ja halimista ja kas - muffelistasi kasvaa niin ihmisrakas ja omistajaansa palvova otus , että se tekee kyllä ihan mitä vaan, mitä siltä kauniisti pyydetään (suorin tie on aina vatsan, EI vitsan kautta).

Ja sehän nyt tuli kaikille jo selväksi että pää on ISO, suunnilleen ämpärin kokoinen ja -näköinen "kuutio". Ja hirmuisen viisas, sillä täytyyhän noin isossa päässä olla tosi isot aivotkin (tai sitten ne ovat muuten vaan tosi paksun kuoren alla). Englantilaiset esi-isämuffelimme olivat lähes kaikki siniverisiä, jo nimeltäänkin: "King", "Prince", "Duke", "Queen", "Princess" tai "Lady"; muffelin ilme ja olemus siis ON majesteettinen - tai sitten muuten vaan hajamielinen. Meikäläiset muffelit tottelevat paljon tavanomaisempia nimiä: Martti, Iiro, Mooses, Eeva, Lillan ja Riitta, mutta sehän johtuu vaan valtiomuodostamme (tai tulevista presidentin vaaleista).

Luonne:Muffelin pidättyväinen luonteenlaatu vieraita kohtaan on siis aivan päivänselvä juttu: jos "aristokraattista" muffeliamme ei ole kunnolla ja virallisesti esitelty jollekulle ja/tai totutettu kaikenlaisiin tilanteisiin ja paikkoihin, niin muffelin ei tarvitse piitata eikä pitää niistä (valitettavasti vain aniharvoilla on tilaisuus tutustuttaa muffelinsa KAIKKIIN mahdollisiin urheilukenttiin ja raviratoihin, kaikenmaailman "jarilaaksoista" puhumattakaan. (toim.huom. Sori, muiden tuomareidemme nimiä en, tässäkään yhteydessä, uskaltanut käyttää, joten "Sue me, Jari, via Raaseporin käräjäoikeus!"). Arkuus on tietenkin eri juttu, mutta ei muffeli sentään mikään tolleri ole. Ja muutenhan muffeli on mitä mainion: rauhallinen, sopeutuvainen ja lapsille ystävällinen. Patalaiska. Äärimmäisen konservatiivinen. Mahdottoman mustasukkainen ja omistushaluinen (mitenkäs tämä alkoi äkkiä kuulostaa niin tutulta???) Sitäpaitsi muffelikaan ei erityisesti tykkää pölynimurista eikä Kauniista ja Rohkeista. Toisaalta taas muffeli on erittäin utelias, aktiivinen ja osallistuva: ne jotka väittävät muffelia flegmaattiseksi, eivät ole koskaan nähneet kuinka energisesti ja peräänantamattomasti kissaa ajetaan takaa. Ja perusluonteeltaanhan muffeli on HIRMUISEN rohkea, KAIKISSA muffelikirjoissa muistetaan mainita, miten vasta "tositilanteessa" muffeli toimii ja puolustaa perhettään pelottomasti. Minulla ainakin on turvallinen olo tietäessäni tämän. Ja onnellinen, katsellessani miten pikkumuffelini "lataa pattereitaan" syksyn viimeisillä auringonsäteillä antaen piut paut ympärillä olevalle maailmalle.

Huulet, posket:Roikkuvat ja tilavat; niihin on hyvä jemmata tennispalloja, iskän sukat tai vaikka lemmikkihamsteri. Tai sitten niihin voi salamannopeasti piilottaa triplajuustohampurilaisen "takeaway"-hintaan keittiön pöydältä, muffeli kyllä tietää mitä fastfood tarkoittaa. Posket tyhjennetään ravistamalla päätä pontevasti, tai sitten huuhtomalla ne ensin ämpärillisessä vettä, ja ravistamalla vasta sitten. Wash and Go!

Kaula: Aivan liian lyhyt, muffeli ei yletä juomaan vettä lammikosta seisaaltaan, vaan muffelin pitää rojahtaa mahalleen kyynärpäittensä varaan, työntää etujalat syvälle veteen (yleensä sinne menee samalla noin puolikas koira) ja ryystää sitten juotavaa. Kuono-osa: helposti pyyhittävissä kostealla rievulla.

Hampaat: Erinomaiset vekottimet, varsinkin paperin- tai patjansilppurina. Ja ihan riippumatta siitä, ovatko ne ala-, tasa- vai leikkaavassa purennassa, niin kaikkein pienimmilläkin naskaleilla on mukava rei´ittää sisarukset ja omistajan sormet, myöhemmin niillä kätevästi pyöristetään pöydän kulmat ja vanhempana muffeli saakin sitten huomata että ventovieraat ihmiset (koiranäyttelyissä) ovat oikein erityisen ihastuneita tunkemaan kätensä muffelin valtaisaan kitaan, ja tarkistamaan samalla osaavatko he vielä laskea 42:een. Koiraa ei ihme kyllä kuitenkaan palkita, jos se ihan itse, pyytämättä esittelee purukalustonsa takimmaisia molaareita myöten? Mitä muuten koiralle sanotaan silloin kun sen pitää näyttää hampaat : Puskii!! (TÄMÄ oli vain vitsi!!)

Korvat: Jos sinulla on onni omistaa kaksi muffelia, pienempi ja isompi, niin huomaat pian miksi juuri tällaiset mukavan pehmeät muffelintuoksuiset nahkaläpyskät on laitettu juuri sinne missä ne ovat - samoin kuin kaulanalusnahka - ison muffelin korvat ovat pikkukaverin lempipuru-, veto- ja roikkumisleluja. Sitäpaitsi mitään muita, muffelinkestäviä, leluja ei ole olemassakaan. Sinänsä korva on kyllä ihan hyvä piilopaikka sille typerälle tatskalle, mitäs jos SKL olisi määrännyt että otsaan? Muffelin kuulo on samanlainen kuin kaikilla muillakin koirilla, siis valikoiva ja vaihteleva, tiedäthän: "hartioista kuuro", mutta kun microauschwitz sanoo ping - luut sulaneet - on muffeli sekunnin sadasosassa paikalla. Ja vaikka korvia ei ole kuin kaksi, saattaa niiden puhtaanapitämiseen kulua enemmän aikaa kuin koko muuhun "muffelinhoitoon" yhteensä; olisikohan jossain saatavilla sellaisia korvaklipsejä, joilla räppäkorvat saisi kiinnitettyä ylös tuulettumaan, pyykkipoika tai nitoja kun eivät ole Eerikäisen hyväksymiä?

Silmät:No ne on nyt sitten pienet, siis pienet suhteessa tuohon päähän. Ja joutaahan ne pienet olemaankin, koirat kun ovat tottuneet luottamaan ehdottomasti enemmän nenäänsä. Monesti naapurin Mustin vääntämä kökkäre"käyntikortti" onkin paljon kiinnostavampi kuin vieressä livenä riekkuva Musti itse. Meistä ihmisistä on onneksi huomattavasti korrektimpaa lähettää tuttavillemme vaikkapa vain kerran vuodessa postikortti (tai nykyisinhän tietenkin lähetetään vain täysin persoonaton, hajuton ja mauton "email:hyvaa@joulua"). Silmät ovatkin erityisen tärkeät vain muffelin ja omistajan välisessä viestinnässä: tahtoessaan jotain (aika usein), loukkaantuessaan (melko usein) tai "anteeksipyytäessään" (tuskin koskaan, miksi muffeli pyytäisi anteeksi) useimmat muffelit ovat kehittäneet tästä silmäpelistä oikean (manipulointi)taiteen lajin. Siksi onkin kiva, mitä tummemman ruskeat silmät meitä tuijottavat.

Runko: Pitkänoloinen, paksu pätykkä, rintakehä syvä ja tynnyrimäinen, mutta vanteet mieluusti aina sisäpuolella. Kätesi eivät millään tahdo yltää kaulan tai rinnan ympäri, eivätkä muuten yletä lähimarketin pannat tai valjaat muista vaatteista puhumattakaan. Jos siis vastaasi joskus tulee toppaliivissä tai peräti minkkiturkissa koreileva muffeli, voit olla melko varma että "sen vaatteetkin on ommeltu ateljeessä.. " - tai sitten ne ostettu internetistä; siis sieltä www piste joku piste jenkkilän -ihmemaailmasta). Uusinta uutta maailmalla on pukea koiransa sporttisesti; ja kyllähän tuollaiset asusteet parsonjackrusselilla ovatkin ihan kivan näköisiä, mutta aattelepa vähän, miltä muffeli näyttäisi baseball-paidassa ja -lippalakissa....tai jääkiekkokypärä päässään...pyöräilyshortseista puhumattakaan!

Raajat: 4 kpl, kaksi ihan edessä ja toiset kaksi kaukana takana, kasvuaikana etummaiset tuppaa olevaan takimmaisia lyhyemmät, mutta jo kolmen, neljän vuoden kuluessa selkälinja yleensä tasaantuu. Muffelin käytössä on fulltime- neliveto, portaaton nopeudensäätö ja tavalliset vanhanmalliset "liinat-kiinni"-jarrut. ABS:siä ei valitettavasti saa edes lisävarusteena, niillä voisi kuitenkin välttyä monilta polvivammoilta. Tassut on suunniteltu erityisesti kukkapenkkien kaivamista ja luiden sinne hautaamista varten, ja muffelin omistajien kynsienleikkuupäivän harmiksi kynnet ovat tietenkin mahdollisimman mustat ja niin paksut ettei niistä marketin leikkureista ole kauaa apua. Mutta sitä minä en ole ikinä oikein ymmärtänyt, miksi koiralla on peukut; eiväthän ne yleensä edes liiku, paitsi silloin kun koira nukkuu, ja mitä hyötyä niistä silloin on? Siis - melkein yhtä turhat kuin ne onnettoman pienet P1:t alaleuassa.

Häntä: Älä koskaan loukkaa häntä! Muffeli on tasavertainen perheesi jäsen ja sillä siisti. Tai kyllä meilläkin pari selvästi rasistista sääntöä on; mamma ei suostu, kumma kyllä, nukkumaan samassa sängyssä muffelin kanssa, ja autossa muffeli ei saa istua apumiehen paikalla? Ai SE häntä; sellainen reilun puolen metrin "piiska" kuin Plutolla, mutta vaan kauhean paljon paksumpi eikä muffelin häntä ole pystyssä. Se heiluu kuitenkin vaivatta jokasuuntaan; toivottaa iloisesti "Tump,tump,tump -Huomenta!" ja "Huiskis,huiskis,MUKSIS-Minä tässä vaan, ja kahvikuppisi on muuten tänä aamuna tuolla pöydän alla", ja kertoilee se paljon lyhyempiäkin juttuja.

Turkin laatu ja karvapeite: Rotumääritelmäkin jo vaatii, että sitä on aina vähintään kahdenväristä; siis vaaleaa (joka tarttuu tummiin vaatteisiin) ja tummempaa (joka taas tarttuu vaaleisiin vaatteisiin). Ja muffelilla nyt vaan on sellainen tumma maski; mistä sen tietää miksi, ehkäpä siksi että muffeli edes vähän näyttäisi pandalta, eikä näinollen pelottaisi naapureita niin kovin. Toiset ovat kauhean tarkkoja turkin pituudesta, mutta mitäpä haittaa muffelille muutamista vähän pitemmistä haituvista hännässä tai mahan alla olisi? Eniten kaikenväristä ja -laatuista karvaa esiintyy kuitenkin sohvien alla, autonpenkeillä ja pesuhuoneiden lattiakaivoissa juuri ennen muffeleiden erikoisnäyttelyä. Viirut ja raidat ovat nykyisin ilahduttavasti yleistyneet, mutta harlekiinivaikutelman antavat kura- tms. laikut turkissa eivät edelleenkään näyttelypäivänä ole toivottuja.

Liikunta:Täysikasvuisen (ja -päisen) muffelin ravissa tulee olla voimaa ja pontta kuin KOFFin PR-hevosilla, mutta mistä muffeli hankkii sellaiset lihakset käyttöönsä? Helposti, sillä jos ja kun muffeli päättää harrastaa liikuntaa ovat remmit, rensselit ja niiden toisessa päässä vastaanharaava omistaja vain turhana riesana. Toivottavaa tietenkin on, että nämä urheilupuuskat iskevät silloin, kun muffelisi on ulkosalla, ja että sillä silloin on käytössään riittävästi vaihtelevaa maastoa; muffeli kun on melkein kuin vesipuhveli: se rakastaa vettä ja märkää (ja kuraa), ja kun sitä joskus löytyy, siitä pitää nauttia ja kunnolla!! Toinen lempileikki on esittää "maailman vahvinta"; raahata mukanaan autonrengasta tai kanniskella noin neljämetristä, paljon käsivartta paksumpaa oksankarahkaa koko kolmen vartin ulkoilulenkin ajan. Voi että, kun jokainen muffelinomistaja voisi nauhoittaa tuota, suorastaan pulppuavaa elämäniloa (sparkle! with bubbles!!) edes kolmen minuutin pätkän ja esittää sitten sen koiranäyttelyssä. Videovalio??? Hmmm - siinäpä oiva esitys seuraavaan näyttelysääntöuudistukseen; ajatelkaa - kehiä tai koiria ei tarvittaisi juuri lainkaan, joten seuraava Suomeen osuva Maailman Voittaja -näyttelykin voitaisiin järjestää kokonaan sisätiloissa ja yksipäiväisenä. Tuomaristo valitsisi rop-koirat etukäteen, ja vain nämä kutsuttaisiin ryhmä- ja bis-kilpailuihin. Ja koiranruokafirmat ja media saisivat rauhassa vallata kaikki hallit. Ja yleisöltä perittäisiin tietenkin julmetun hintainen videoiden, koirien ja ruokasäkkien katselumaksu. Ja tämmöisellä näyttelysysteemillähän olisi suomalaisten vaivatonta osallistua Cruftsiin tai Westminsteriin!! Ja sittenhän sitä kokemusten perusteella voisi soveltaa tulevaisuudessa vaikkapa ajokeissa, luolakokeissa, toko:ssa, ja kaikissa muissakin koiraharrastusmuodoissa; ja sitten meilläkin olisi varmasti muffeleita, joiden nimen edessä koreilisi vaikka mitä titteleitä. (Mutta mitäs hyötyä siitä olisi, kun ei niitä kukaan enää painaisi edes näyttelyluetteloihin?)

Monen muffelin lempiurheilumuoto, valitettavasti, on kuitenkin vain penkkiurheilu (kuten monella omistajallakin), joten se ylimääräiseksi jäänyt kolmenistuttava sohva kannattaa jättää tv:n lähettyville. Lempiohjelmat: Avara luonto ja Kympin Uutisten eläinaiheiset loppukevennykset. Koiranäyttelyharrastus? Sinnehän mennään, vaikkapa vain muutakin kerran vuodessa, näillä nykyisilläkin säännöillä, missä niitä toisten ihmisten iki-ihania muffeleita muuten näkisi, ja rotua tuntemattomia valistaisi... Ja yksi haavekin minulla on; jonakin vuonna muffelivetskut päättävät tulla oikein porukalla erkkariin - jos ei muuten, niin todistaakseen, etteivät ainakaan kaikki muffelit rupsahda (tai kupsahda) jo 4,7 vuotiaana!!!

Virheet: Virheet??? Niitähän ei ole, mutta jos joku kuitenkin niin väittää, niin tulkittakoon nämä lausunnot ao. henkilön normaaliksi muffeliennakkoluuloisuudeksi tai näköharhaksi. Huom. Jokainen muffeli on maailman paras muffeli, kaikki kaksijalkaiset eivät vain yksinkertaisesti ole muffeli-ihmisiä.

Ai niin, piti sanomani jo alussa, että se juustosämpylä kannattaa kaivaa "tarkkailijan" kurkusta mahdollisimman pikaisesti, sillä muuten tämä ihkauusi potentiaalinen muffeli-ihminen ei ehkä ehdi kuunnella tarinaasi loppuun, ennenkuin MediHeli ja/tai poliisi saapuvat paikalle (ja kenetköhän ne tuosta porukasta silloin kyytiinsä nappaa??)