Motivaatiotreeniä

Leirin jälkeen on Äppisen kanssa tehty tottista lyhyesti ja paljolla palkalla. Palkkauksen myötä motivaatio on luonnollisesti kohonnut mukavasti ja tottisteluun on saatu ihka uutta puhtia. Seuraamista on saatu tiiviimmäksi ja erityisesti käännöksiin on tullut napakkuutta, edelleen minä saan työstää oikeaan paikkaan ja aikaan palkkaamista. Maahanmenossa on edistytty ehkä piirun verran, mutta ohjaajan palkkaustekniikka on edelleen hakusessa. Satunnaisten oikein suoritettujen palkkausten jälkeen Äppö menee maihin nopeasti eikä koiralta yritystä puutu, mutta ohjaajalla tökkii jotenkin ;-) Jospa me saatais homma hoitumaan. Nakkisaalistuksen onnistumista kertonee mojovat mustelmat ohjaajan käsissä =) Hyppäämistä ja hyppynoutoa ollaan tehotreenattu ruokapalkalla ja johan alkaa hyppytekniikkaa pikkuhiljaa löytymään.

Vauhdikasta ja monipuolista reissaamista

Kesäloma alkoi varsin vauhdikkaasti viime viikon perjantaina kun lähdettiin pienelle lomareissulle. Perjantaista keskiviikkoon välisenä aikana ehdittiin nähdä kotimaata ja touhuta monenmoista. Lomareissuun mahtui koiratuomarointia, sukulointia ja ystävien tapaamisia, huvipuistoilua, eläintarhailua, rottiserkkaria ja leppoisaa oleilua. Treenihommista tuo aika oltiin totaalisesti lomalla, yhtikäs mittään ei treenattu.


1647250.jpg

Joonatan Linnanmäellä karusellissa


1647258.jpg

Yhteismarssia Korkeasaaressa


1647263.jpg

Äppö ja Äppön "kavaljeeri" majapaikassamme

Kotilomailua ja uusi kamera

Reissusta kotiuduttuamme ollaan tehty kotitouhuja leppoisaan tahtiin ja nautittu kiireettömyydestä ihan kotosalla. Ja motivointitottistelut aloitettiin toki heti kotiuduttuamme, oltiin Äppön kanssa molemmat ihan mukavassa tottisteluvireessä pikkubreikin jälkeen. Koirajoukko on toistaiseksi kasvanut yhdellä kun hoitopoika Raffe (Äppön veli) lomailee Sammaltiellä.

Perjantaina toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin digijärkkärin. Nyt olen onnellinen Nikon D60:n omistaja =)

Mikäpäs parempi paikka sisään ajaa uusi kamera kuin Äppön sisarussarjan touhuilutreenit perjantai-illalta;

1647217.jpg

Jennyn ja Riksun (Rotinkan Rap) leikkiä

1647228.jpg

Äppö vetää


1647239.jpg

Raffe poseeraa

1647245.jpg

Vilma (Rotinkan Rapida) ja Seija tottistelevat