Perjantai pölläytti ensilumen meille ja töistä kotiin kesärenkailla ajellessa kieli oli tiiviisti keskellä suuta eikä vauhti päätä huimannut. Kotio päästiin ehjin nahoin ja päätin etten enää urheile kesärenkaat alla tämän vuoden puolella. Lähikauppaankin päädyin perjantaina polkasemaan pyörällä ja se vasta osoittautuikin extremeurheiluksi. Mennessä lunta pyrytti vaakatasossa päin näköä ja näkyvyys oli nolla, aurauskaluston käyntiä pyöräteillä ei edes odottanut joten veivasin lumessa urhoollisesti edestakaisen kauppareissun. Jostain syystä ostokset jäivät vain välttämättömyyksiin :-)
Pyhäinpäivän aamu valkeni sitten lumisena ja koska tarvitsin Raffen päivän rottiskoulutukseen niin lähdettiin Äppön kanssa hakemaan Raffe kävelypelillä Höyhtyältä (kesärenkaat kun eivät olleet yön aikana vaihtuneet nastarenkaiksi). Kävely kuuluu ehdottomasti lempiharrastuksiini, mutta lauantaina oli petollisen liukasta paikoitellen ja matka Sammaltieltä Hanhitielle (n. 7km) kesti reippaan tunnin kun jatkuvasti sai jännittää kaatuvansa. Koska elämässä tarttee ottaa haasteita vastaan niin Hanhitieltä lähdin urhooliisesti kävelemään kohti Sammaltietä kaksi rotowölleriä narun jatkeena ja kaatumisjännitysriski tietty kaksinkertaistui. Perillä Sammaltiellä totesin, että reipas kävelylenkkimme kesti 2, 5 tuntia enkä kaatunut, en kertaakaan, mutta voinette arvata, että jaloissa tuo lauantain lenkkeily tuntuu vieläkin. AIH!
Kotosalla pikaisa hikivaatteiden vaihto ja ulkosalle antamaan rottisoppia rotuun laajentavalle ulkomuototuomarille. Muutaman mallikoiran avulla käytiin rottweilerin arvosteluun liittyviä asioita läpi ja yhdelle koiralle tehtiin koulutukseen kuuluva ulkomuodon tarkastus. Kehän kiertäminen sai Äppön aivan vallattomaksi ja olin aivan ymmälläni kun Äppö rupes suorastaan janoamaan kouluttamista ja toimintaa. Tietty siinä piti sitten vähän ottaa perusasentoa ja hanskaleikit päälle, Äppis oli ihan täpinöissään. Helppoa tuo Äppön motivointi - tehdään ensin 2,5 tunnin kävelylenkki ja sitten geelikehää kiertämään. Tommottinen alkuverryttely tekis kyllä omalle kunnolle ja kropalle eetvarttia ;-) Oikeesti luulen, että Äppö tsemppaantui kun minä olin ihan rentona enkä yrittänyt tai miettinyt hullun lailla miten saisin koiran innostumaan.

Pitkästä aikaa

Sunnuntaiaamu pyhitettiin meidän perheessä renkaiden vaihdolle ja niin saivat Vanette ja Rellu nastat alleen.

Raahen Koirakerhon hallikausi pyörähti käyntiin viime sunnuntaina joten ajelin Äppösen ja Sottasen  kanssa Ruukin heppamaneesille treenailemaan. Äppön kanssa päästiin liitelemään parin kuukauden tauon jälkeen. Ohjukset olivat laatineet kaksi radan pätkää, joissa ryhmät omalla vuorollaan olivat. Kontakteista puomi ja keinu olivat vapaassa harjoittelukäytössä. Lämmittelin Äppön ensin patukkaleikillä ja varsinainen liitoharjoittelu aloitettiin ottamalla molemmat kontaktiesteet tarkasti ja reilulla palkalla. Hyvin ne menikin, tyytyväinen olin. Ensimmäinen radan pätkä tehtiiin Jossun ja Annen ohjauksessa. Tutustumisvaiheessa rata tuntui minulle lähes mahdottomalta suorittaa, erityisesti koukeroiset viennit tietyille hypyille tuntuivat hurjilta vedoilta. Päädyin vetämään radan Äppösen kanssa random-tyylillä (sen kummemmin ajattelemati, meni syteen tai saveen) ja se tyyli tepsi. Itsekin olin niin ihmeissäni koukeroisista ohjauksista suoriuduttuani, etten ohjannut koiraa riittävän selkeästi renkaalle, jonka Äppö sitten hyppäsi välistä. Mentiin ratapätkä uudestaan ja ihmetyksekseni onnistuin ohjaamaan koiruuden toistamiseen kelvosti ja renkaankin muistin toisella kerralla näyttää selkeemmin. Olipa mahtava tunne onnistua!
Toinen ratapätkä palautti meidät sitten maan pinnalle. Jo rataan tutustuessani yksi kohta tuntui täysin mahdottomalta meille, kolmantena esteenä olevan putken suun vieressä oli tietysti houkutteleva A-este enkä millään keksinyt keinoa siihen ettei Äppö syöksyisi suoraan A:lle. Asenteeni radalle lähdettyäni oli tuhoon tuomittu, en uskonut lainkaan onnistumiseen ja sillähän onnistuin sössimään huolella koko homman useampaan otteeseen ja tietty tuo epäonnistuminen sai Äppönkin epävarmaksi. Ohjaajilta (Satu, Piia ja Jenna) sain hyviä ohjeita oman vartalon käyttämiseen ja koiran käskyttämiseen. Maneesin laitamilla kokosin sitten itseäni ja seurasin muiden suorituksia ja mentiin sitten tekemään rata silleen varman päälle ottaen ja päästiin jotenkuten maaliin. Loppuharkaksi käytiin vielä ottamassa puomia ja keinua, Äppön innostuessa puomin ylösmenokontakti alkaa olla siinä hilkulla joten siihen tarttee tulevaisuudessa panostaa.
Summasummarum, oli minulle varsin opettavainen liitotreeni, niinku silleen rautalangaksi väännetty. Toivottavasti osaan ottaa opikseni.

Sottan kanssa otettiin maneesilla kontakti- ja perusasentoharjoituksia, maahanmenoja ja pieniä seuraamispätkiä. Ihan kivasti Sotta on mukana hommassa, mutta ajoittainen häseltäminen häiritsee keskittymistä. Pienen tottisteluhetken jälkeen Sotta meni putken pariin otteeseen ja matalaa aitaakin otettiin muutama kerta. Sotta hengaili uusien ihmisten ja koirien seurassa leppoisan rennosti.