torstai, 14. tammikuu 2010

Vuodesta toiseen

Juminu näköjään joulu päälle täällä mun blogissa. Eilissä päivin paha Nuutti vei joulun rippeetkin ja nyt on aika saattaa blogikin pois jouluajasta.

Mennään ulkona

 

Lenkkimaiset hivelevät silmiä

Oikeasta, aidosta, rehellisestä talvesta meillä on nautittu niin hurjasti ettei edes pakkasista olla uskallettu valittaa sanallakaan. Talviulkoilusta on otettu kaikki irti heti alusta lähtien ja menopeleinä on ahkerassa käytössä olleet apostolin kulkupelien lisäksi potkukelkka, mäenlaskuvälineistö, sukset ja luistimet. Koirien kanssa on tarvottu umpihankee, potkukelkkailtu ja käveleskelty siellä sun täällä mahdollisimman monipuolisesti. Hyvin on molossineidot menossa mukana jaksaneet touhuta eivätkä pienet kolhutkaan ole menoa hidastaneet. Sotta nimittäin loukkas taas kyntensä joulun alla (tismalleen samanmoinen vahinko sattui viime talvenakin juuri samoihin aikoin) takametsän myyränkoloja tonkiessaan . Kynsi halkes silleen poikittain, nyt toisen etukäpälän kynnen ”katto” on irronnut ja kynsi on silleen iljettävästi vereslihalla. Tämä kolhu ei Sotan menohaluja ole hidastanut eikä näytä koiraa vaivaavan, joten hoitona on entisen kynsivaurion keinot; putsausta Betadinella päivittäin ja suojaus (tassuside) pöpövaarallisiin sisätiloihin mentäessä. Toisena kolhuna Äppön nivelrikko muistutti olemassa olostaan viime sunnuntaina kun mulla vähän mopo karkas käsistä upeassan talvisäässä ja tehtiin aivan liian pitkä lenkki kovalla alustalla. Itse lenkin Äppö kulki kuin unelma, mutta kotona levähdyksen jälkeen ontui vasenta etustaan . Annoin Äppölle kipulääkettä parina päivänä, ontuminen loppui onneksi yhtä pian kuin alkoikin ja sittemmin olalan menty taas sujuvin askelin. Tais olla kuitenkin muistutus paikallaan ja nyt muistan (toivottavasti pitkään) purkaa hurjimmat lenkkeilyhimoni tuonne hiihtoladuille ihan itsekseni.

Tallustellen varmasti

Katollaan suksettimien kanssa

Lumi-uimassa

 

Treenitään

 

Treenirintamalla ysivuoden rippeet oli aikasta hiljasta (latailtiin energiaa kymppivuodelle). Koiran käyttäytymistä ja kouluttamista koskevaa kirjallisuutta lukea ahmin menemään puolestaan aikalailla. Varmaan sen innoittamana koirien käyttäytymistä ja touhuilua on tullut katsottua ja tutkailtua taas hieman eri silmällä. ”Mutusti” olen tullut siihen tulokseen, että tämä ei ole laisinkaan huono asia. Pohtiminen on aina paikallaan ja taas muistaa olla tiettyjen asioiden kanssa huomattavasti jämäkämpi ja mustavalkoisempi.

Vuoden alusta meidän omalla porukalla on ollut tiistaisin ihka oma koulutusvuoro lämpimissä hallitiloissa ja se on tuntunut luksukselta se. Ekalla kerralla otin mukaani vain Äppön ja treenittiin tokon perusasioita (seuraamista, jääviä ja noutoa). Pikkasen oli sellaista himmailun meininkiä ilmassa, ei tainnut olla kummallakaan riittävää intensiteettiä hommaan. Tais mennä ihan ihmettelyksi ja raportoinniksi tuo eka kerta. Tokalla kerralla hommissa oli ihan eri meininki kun keskityin paremmin. Äppö teki hommia just niin hyvin kuin sille on opetettu ja meininki tehdä oli varsin tomera. Hieno Äppö! Sottaakaan en malttanut toisella kerralla kotio jättää vaan tein kynnelle sellaiset suojausviritykset (tassuside + pari sukkaa), että pitäis pöpöjen pysyä loitolla. Halliin mentäessä Sotta näytti siltä ettei meinaa nahoissansa pysyä, mutta tuttujen koulutusjuttujen myötä keskittyminen löytyi ja Sotta oli oikeestaan aika mahetsu. Koulutustilanteissa Sotta pursuaa innokkuutta ja yrittää niin touhuissaan kaikenlaista (välillä mennee kyllä överiksikin). Täytyy sanoa, että puuhastelu tällaisen koiran kanssa saa oman mielen hykertelemään.

Maheva mastiffi

 

Tutustutaan uusiin tyyppeihin

 

 

Tällaisia tyyppejä käytiin ihailemassa joulun välipäivinä

 

Tällaisiin tyyppeihin tutustuttiin myös Kajjaanin näytelmissä. Tää tyyppi on tyyppi Tyynen enomies

 

Toinen näistä on tyypeistä on Tyyne ja tulee mun siskolle loppukuusta

 

Jotta tämmöttisiä tällä kertaa. Valoa päin

 

keskiviikko, 23. joulukuu 2009

Hyvää Joulua

maanantai, 14. joulukuu 2009

Päivityksen paikka

Maailman paras lenkkikaveri on jälleen iskussa Äppö ei ole ontunut saati oireillut mitenkään muutoinkaan sitten 4.11 aloitetun cartrophenpiikkikuurin. Lenkit ovat pidentyneet ja nyt ollaan jo kuukauden päivät menty ihan entiseen tahtiin. Äppön aiemmin harrastamana ”hinaaja”-tyylin lenkkeilymeno ei ole kyllä enää sallittua vaan hihnassa ollaan opeteltu kulkemaan hienosti. Tokottelutreenejäkin ollaan tehty, joskin hyvin, hyvin harvakseltaan ja harkitusti. Treeni-into on Äppösellä ollut kohdillaan, joten taidetaan jatkaa hommailua samaan verkkaiseen tahtiin.

Tässä muutama kuva rotkulasisarusten lenkkikeikalta:

Äppö ja Myrsky tunnelmoivat lenkin lomassa

Sisarusjytää

8-vuotias Myrsky osaa poseeraamisen taidon

 

Sotta sitten tarvitsisi huomattavasti intensiivisempää treenaamista, mutta mistä ihmeestä sais itteensä reeninkivirettä? Kaikenlaisesta hommailusta Sotta on ihan into piukeena ja nyt kun keskittyminen on saatu jollekkin mallille alkaa homma näyttää erehdyttävästi siltä, että jotakin osataankin. Sotassa on oikeesti aineksia näyttävään tottelevaisuuteen, kunhan akka saatais ryhdistäytymään. Ryhdistäytymisyritystä on viritteillä, kun omalla reenijengillä ollaan hommattu talvitreenausvuoro uutukaisesta koulutushallista (http://koiratarha.avaruus.net/). Tammikuussa aloitetaan tositoimet, tavoitteena olisi aloittaa tokokoeura kera tulosten Sottan kanssa ensi vuonna.

Ja Sotastakin pari ajan tasakuvaa marraskuulta:

 

 

Mitäpä sitä muuta... Marraskuun pimeys ja ankeus ovat väsyttäneet eikä mikään ole oikein jaksanut innostuttaa, mutta etiäpäin on jollakin tyylillä tuokin kuukausi taaplattu. Kameran kanssa olen epätoivoisesti yrittänyt harrastella hämärähommia kovin laihoin tuloksin. Marraskuun piristyksenä retkeiltiin siskolikkojen kanssa Jyväskylän näytelmissä ja tutusteltiin kehän laidalla mm. mielenkiintoiseen terrierimaailmaan. Muuta marraskuusta ei tainnutkaan jäädä sen kummemmin mieleen.

Hämärähommia viime viikonlopulta:

Nyt ollaan jo valoisemmilla ja talvisemmilla jäljillä, mielialakin tuntuu aavistuksen kohonneen. Joulun odotus on alkanut ja alkuvuodesta sukuun taidetaan saada uutta koiravahvistusta terrierin muodossa. Ihanaa ja piristävää!

 

Joku näistä

 

Tunnelmallista joulun odotusta!

perjantai, 6. marraskuu 2009

Harmin paikka

Puoltoista viikkoa AD-kokeen jälkeen alkaneesta Äppön etujalkojen satunnaisista ihme arkomisista ei selvittykään ihan pelkällä säikähdyksellä tai anturahoidoilla, vaan kyseessä olikin vakavampi juttu. Lauantain 10.10 kenraaliharjoituksissa Jossun ja Äppön kanssa testattiin hakuvälineistöä seuraavan päivän kokeita silmällä pitäen. Koira ja välineistö toimi ihan niinkuin pitikin, treenin jälkeen syynättiin vielä anturoiden/käpälien kunto ja todettiin nekin ihan kelvoiksi, vaikkakin hiukka ”säpsyiksi”. Metsästä ajelin kentälle ja siellä otin autosta sitten koiran, joka sitten ontui reilusti vasenta etujalkaansa Ja tämän ontumisen syy oli selkeästi ylempänä kuin anturoissa    Raajaa tutkittaessa selvää kipukohtaa ei löytynyt, mutta ontumisen perusteella paikallistin vaivan mielessäni raajan yläosaan. Ei siinä auttanut kuin soittaa järjestäjille ja perua osallistumisemme seuraavan päivän kokeeseen. Äppö ontui lauantain ja sunnuntain selvästi ja päätinkin heti maanantaiaamuna kilauttaa eläinlääkäriasemalle, jotta ontumisen syy saataisinn selville. Aika saatiin kuin saatiinkin vaikkei Äppö enää tietty ontunutkaan. Kertomukseni ja eläinlääkärin tutkimisen perusteella päädyttiin ottamaan röntgenkuvat vasemmasta eturaajasta, lisäksi anturoista otettiin ”teipillä” näytteet. Nätisti Äppö antoi ottaa kuvat ilman rauhoitusta ja hetken päästä eläinlääkärin kanssa katseltiin valotaululta kuvia, jotka paljastivat lievän/kohtalaisen nivelrikon olkanivelessä ja yhdessä varpaassa .  Kyllähän tuon uutisen kuuleminen oli kieltämättä harmituksen paikka, mutta sellaista elämä vaan aina välillä pakkaa olemaan. Nivelrikkouutisen jälkeen säpsyanturoiden teippinäytteistä löytynyt hiiva ei juurikaan hetkauttanut.

Eläinlääkärikäynnillä Äppö jouduttiin sittenkin rauhoittamaan, kun alkuhoitona olkaniveleen pistettiin kortisonia. Pistoksen lisäksi saatiin ohjeeksi jatkaa kivun hoitoa muutaman päivän päästä kipulääkkeellä muutaman päivän ajan. Kortisonilla mentiin maanantaista torstaihin ja perjantaista sunnuntaihin Äppö herkutteli Rimadylillä aamuin illoin. Pistoksen jäljiltä olkanivel oli ilmeisen hellä vuorokauden ajan ja Äppö siis ontui maanantai-illan ja vielä tiistainakin. Liikunnan suhteen mentiin rajoitetusti pari viikkoa ja lokakuun viimeisellä viikolla liikuntaan lisäiltiin pikkuhiljaa ja hyvin meni. Tasan kolme viikkoa meni ilman minkäänlaisia oireita ja Äppö oli mielestämme kotioloissa jopa normiÄppöä aktiivisempi ja iloisempi.

Mutta, mutta... Tämän viikon maanantaina tuli sitten takapakkia, kun Äppö ontui illalla kotona levähdettyään jonkin aikaa lenkin jälkeen  Seuraavana aamuna en ontumista havainnut enkä myöskään päivälenkillä, mutta päivälenkin jälkeisen levon jälkeen Äppö ontui taas 

Mitä nyt tehdään-soitto Äppöä hoitaneelle eläinlääkärille ja hänen ohjeistamana haettiin keskiviikkona Cartrophen injektiot, joita pistellään 4 kertaa viikon välein. Ensimmäinen piikki pistettiin Äppösen niskanahan alle keskiviikkona. Nyt sitten pidetään peukut yläilmoja kohti, että tämä piikitys tois avun .

Alun lääkehoidon ja ohjeistuksen lisäksi saatiin eläinlääkäriltä tuju kirjallinen tietopaketti nivelrikosta ja sitä on luettu tunnollisesti. Luonnollisesti olen hakenut tietoa asiasta myös netissä surffailemalla ja todennut moneen otteeseen, ettei olla ainoita nivelrikkoa sairastavan koiran kanssa eläjiä. Ystävät ja tuttavat, joilla on kokemusta nivelrikosta ovat antaneet kullanarvoisia ohjeita ja neuvoja. Ja tietty ihmisten läsnäolo asian tiimoilta ja tsemppaaminen ovat olleet tärkeitä. Tässä alkuvaiheessa nyt tietty aika lailla katsastellaan ja kuulostellaan, mitä nivelrikon kanssa eläminen Äppön kohdalla tarkoittaa. Mennään päivä kerrallaan, otetaan rauhallisesti ja opetellaan/sopeudutaan elämään tämän asian kanssa.

Nivelrikkoon näyttää muuten olevan jos jonkinmoisia lääkehoitoja ja vaikka mitä muita hoitovalmisteita. Asiaan perehtyessään saa huomata, että yksi saa apua yhdestä, toinen toisesta ja kolmas kolmannesta...Tieto lisää tuskaa ja valikoimaa on aivan liikaa. Ei auta itku markkinoilla, vaan nyt lähdetään tutkimusretkelle Äppön nivelrikon hoidossa ja eletään toiveissa, että löydetään konstit, joilla vaiva saadaan pidettyä kohtuullisesti aisoissa. Meidän kokeilumme alkoi siitä, että alun kipulääkekuurin jälkeen lorauttelin Äppön ruuan sekaan Arthroflex-ravintolisää, joka vaikuttikin antavan niveliin luistoa ihan mukavasti. Mutta, mutta... Yhtäaikaisesti ontumistakapakin kanssa Äppö alkoi kuitenkin puklauttelemaan Arthroflex-liuosannoksensa ulos ja pistettiin sitten tuo ravintolisä tauolle. Männä viikolla Sisissä piipahdettuani päädyin kokeilemaan Äppölle Dorwest Herbsin glukosamiini & kondroiitti tabuja, jotka ovat testauksessa tällä hetkellä. Ruokapolitiikka on vielä tutkinnan alla ja Äppö syö toistaiseksi samaa sapuskaa kuin aiemminkin. Erilaisia ruokaesitteitä on tullut selattua ja todettua taas kerran, että markkinoilta löytyy jos jonkinmoista. Vielä on harkinnassa, millä Äppön ruokatynnyri seuraavaksi täytetään (raapii päätänsä asian tiimoilta).

Äppö on saanut varsin kokonaisvaltaista hoitoa, joten hiiva-anturatkin ovat saaneet osansa ja niitä on ohjeen mukaisesti pesty Malaseb-shampoolla muutamaan otteeseen. Kovasti näyttävät edelleen kuivilta, mutta säpsyäminen on vähäisempää. Anturoiden ja ehkä muunkin ihon kuivuuteen (minäkö vainoharhainen???) sorruin ostamaan Äppölle jotain Omega Green öljyä ja lorauttelen nyt sitä sapuskan sekaan. Kieltämättä olen tällä hetkellä kohtalaisen heikko sortumaan kokeilemaan sitä sun tätä, mutta tuskin tuosta öljystä haittaakaan on.

Palataksemme tähän hetkeen voin kertoa, että Äppö ei ole ontunut sitten viime tiistain. Takametsä on ollut pääasiallinen lenkkeilypaikkamme ja siellä ollaan samoiltu n. ½ tuntia kerrallaan. Huomenna Äppinen pääsee demokoiraksi rottweilereiden omistajakurssille, jossa se varmaan osaa olla elementissään.

Lopuksi vielä kuvat meidän edustavista syysmopeista

Keep smiling

lauantai, 10. lokakuu 2009

Rokualla patikoimassa

Viime viikonloppuna ihailtiin Rokuan maisemia porukalla lenkkeillen. Raikas syyssää hemmotteli meitä ja tahditti askelia reippaaseen menoon. Alkumatkasta hortoiltiin ja vahingossa oikastiin nelisen kilometriä, joten kokonainen Keisarinkierros jäi vielä löytymäti. Ensi keväänä päätettiin siis jälleen lähteä Keisarin etsintään. Kyllä tuo pulssi tosin ihan kivasti nousi 17 kilsan patikoimisellakin . Se on vaan jännä juttu, että yhdessä kävellessä nuo kilometrit tuntuvat taittuvan niin mahdottoman nopeasti. Ehdottoman hyvä tapa treffata ystäviään ja vaihtaa kuulumisia. Mahtava reissu oli taas, Isot Kiitokset siitä mainioille kanssapatikoijille! Pari päivää reissu tuntui jaloissa ja ylösnousemiset olivat jokseenkin jäykänlaisia, mutta nyt sitä ois taas ihan vetreä uusiin koitoksiin

Enemmälti Rokuan kuvia täällä.

Patikoijia tauoilla:

Kaksijalkaisia kavereita

Raffe fiilistelee parkissaan

Sotta harjoittelee parkissa oloa

Muhoksen mimmit

Rikin perhepotretti

Kuten kuvista näkee, minä patikoin tällä kertaa Sotan kanssa ja hienosti mastiffilta matka taittuikin. Alussa Sotta vähän intoili, mutta ensimmäisen pikkutauon jälkeen Sotta tassutteli porukassa kuin vanhat tekijät   Hieno Sotta, saatat päästä toistekin mukaan. Edellisviikon lenkkeilyn seurauksen Äppö arkoi etutassujen anturoita ajoittain siihen malliin, että himolenkkeilijä jätettiin tällä kertaa mökille lastenlikaksi mummun ja papan kanssa. Äppö viihtyy tarvittaessa vallan hyvin sohvaperunanakin.

 Soffapottu leppuuttaa anturoitaan